Nylund Berliinissä: Maailman pohjoisimmalta maanviljelymaalta huippuruokaa

SLC - Igw Presskonferens 20190117 Mats Nylund

Suomen partnerimaan ja Grüne Woche-messuosaston järjestäjien tiedotustilaisuudessa torstaina Berliinissä Mats Nylund, Ruotsinkielisen tuottajajärjestön SLC:n puheenjohtaja, muistutti Suomen pohjoisesta sijainnista ja miten se vaikuttaa maan ruoantuotantoon.

– Suomi on pohjoisin maa, jossa harjoitetaan monipuolista maataloutta. Se tarkoittaa, että Suomessa voidaan viljellä vain sellaisia kasveja, jotka ehtivät kasvaa valmiiksi lyhyen kasvukauden aikana. Pohjoisesta sijainnistamme on kuitenkin myös etuja. Kesän pitkät ja valoisat päivät nopeuttavat kasvien kehitystä ja tekee raaka-aineista ainutlaatuisen maukkaita. Lisäksi kylmä talvi puhdistaa maaperän sekä vähentää kasvitauteja ja tuholaisia, sanoo Nylund.

Suomalainen kumina, jota myös Nylund viljelee omalla perhetilallaan, on maailmalla tunnettu ainutlaatuisuudestaan: – Vaikka Suomi on suhteellisen pieni maa, olemme kuitenkin yksi maailman johtavista kuminan tuottajista. Noin kolmasosa maailman kuminasta tulee Suomesta, ja se tunnetaan puhtaudestaan ja rikkaasta aromistaan, joka syntyy Suomen pitkistä valoisista kesäöistä.

Suomen messuosastolla ja avajaisjuhlissa on muun muassa tarjoilla saparopossua. 

– Tästä olemme todella ylpeitä, sillä porsaan saparo on tärkeä eläimen hyvinvoinnin merkki. Panostamalla eläinten tuotanto-olosuhteisiin, esimerkiksi antamalla eläimille enemmän liikkumatilaa, virikkeitä ja panostamalla eläinten terveyteen voidaan taata että porsaat saavat pitää saparonsa, muistutti Nylund. 

Uutta yhteistä maatalouspolitiikkaa CAP:ia ajatellen SLC:n Nylund muistutti, että jotta näitä suomalaisia huipputuotteita voidaan viedä maailmalle ja myös Saksaan, on jatkossakin oltava mahdollista harjoittaa maataloutta kestävästi koko EU:ssa. 

Suomen tiedotustilaisuuteen Grüne Woche-messujen partnerimaayhteistyöstä ja Aus der Wildnis -messuosastosta osallistui myös maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä sekä MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila. Tiedotustilaisuuden jälkeen median edustajilla oli mahdollisuus tutustua Suomen osaston yrittäjiin ja heidän tuotteisiinsa ennen messujen avaamista. 

- Mats Nylundin puhe suomeksi, englanniksi ja saksaksi (pdf) 
- Lisätietoa Suomen messuosastosta: www.ausderwildnis.fi
- Lisätietoa Grüne Woche-messuista: www.gruenewoche.de   

Lisätietoa:

Puheenjohtaja Mats Nylund, SLC, +358 50 512 2191, mats.nylund@slc.fi
Viestintäpäällikkö Mia Wikström, SLC, +358 50 355 3213, mia.wikstrom@slc.fi  


Suomi on pääyhteistyökumppani 18.–27.1.2019 Berliinissä pidettävillä maailman suurimmilla Grüne Woche -ruokamessuilla. Suomen teemana on ”Aus der Wildnis” – villistä luonnosta. Suomesta osallistuu 80 ruoka- ja matkailuyritystä, jotka täyttävät kokonaisen messuhallin. Kumppanimaayhteistyön tavoitteena on saada näkyvyyttä suomalaisille arktisille ruoka- ja juomatuotteille, raivata niiden tietä Saksan markkinoille sekä houkutella lisää matkailijoita Suomeen markkinoimalla Suomea ruokamaana. Grüne Woche on myös valtaisa kansainvälinen ruoka-alan päättäjä- ja mediatapahtuma. Suomen osastolla järjestetään useita lehdistötilaisuuksia eri teemoista sekä tavataan päättäjiä. Messuille osallistuu vuosittain noin 400 000 kävijää sekä 1700 näytteilleasettajaa ja 4000 median edustajaa 65 eri maasta. Kumppanimaasopimuksen messujen kanssa allekirjoittanut Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK on vastuussa hankkeen järjestelyistä yhteistyössä maa- ja metsätalousministeriön, suomenruotsalaisia viljelijöitä edustavan SLC:n sekä Business Finlandin kanssa. Viestinnän ja ohjelman tukena on lisäksi Suomen Saksan suurlähetystö.

Mer från SLC