SLC Nyland: Maakuntakaavasta kymmeniä valituksia

Uudenmaan uudesta maakuntakaavasta on jätetty Helsingin hallinto-oikeuteen kymmeniä valituksia. Valitusaika päättyi viime viikolla. Uudenmaan maakuntavaltuusto hyväksyi maakuntakaavan elokuun lopussa.
SLC - Landskap Rgb Webb Strategi

Tuottajajärjestöt MTK-Uusimaa ja SLC Nyland jätti yhdessä alueen metsänhoitoyhdistysten kanssa yhteisen valituksen. Uudenmaan maakuntakaava tuo mukanaan erittäin merkittäviä muutoksia maa- ja metsätalousmaan omistajille, mm. laaja-alaisten suojelu-aluemerkintöjen (SL) myötä. Perusteluissa todetaan muun muassa, että kaavoitusprosessissa ei ole noudatettu MRL velvoitteita vuorovaikutteisesta kaavoitusprosessista eikä kielilain vaatimuksia. Erityisesti suojelualueita koskeva kokonaisuus on valmistelun osalta selvästi puutteellinen ja epäselvä, sekä kaavamerkintöjen että oikeusvaikutusten osalta. Selvityksiä, joihin SL-rajaukset perustuvat ei ollut kohtuudella kattavasti saatavilla vielä ehdotuksen nähtävillä ollessakaan. Maanomistajien kohtelu ei myöskään ole ollut tasapuolista.

Maakuntakaavan suojelumerkintöjen suhde perustuslakiin on myös ongelmallinen. Perustuslain 15 § sanotaan: "Jokaisen omaisuus on turvattu. Omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla." Maakuntakaavan merkintä ei valittajien mielestä mitenkään noudata perustuslain vaatimuksia. Suojelualuemerkinnästä ei saa aiheutua maanomistajalle kohtuutonta haittaa. Luonnonsuojelua ei pidä toteuttaa kaavalla, vaan luonnonsuojelulain mukaisin menettelyin.


Lisätietoja:

SLC Nyland (Nylands svenska producentförbund NSP r.f.)

Thomas Antas, puheenjohtaja, puh. 050 307 9919

Bjarne Westerlund, toiminnanjohtaja, puh. 040 5037188

Tiedote ruotsiksi: Tiotals besvär mot Nylandsplanen - Markägarnas rättigheter satta på undantag

Mer från SLC