Metsänhoitaja Anders Portin on palannut virkavapautensa jälkeen SLC:n metsäasiamiehen tehtävään. Metsänhoitajaopintojensa loppuvaiheessa oleva Mats Holmgård, joka keväällä 2025 sijaisti Portinia, jatkaa SLC:ssä apulaismetsäasiamiehenä huhtikuun 2026 loppuun saakka.
– Kahden metsäasiantuntijan voimin toivomme palvelevamme jäsenistöä, eli ruotsinkielisiä metsänomistajia, entistä paremmin, sanovat Portin ja Holmgård.
Portin vastaa muun muassa SLC:n metsävaliokunnan sekä ympäristö- ja maapoliittisen valiokunnan toiminnasta ja osallistuu eri edunvalvontafoorumeihin. Holmgårdin vastuulle kuuluvat erityisesti puumarkkinoihin ja sertifiointiin liittyvät kysymykset.
Yhdessä he työskentelevät metsänomistajien pitkäjänteisen ja kestävän metsänkäytön edellytysten puolesta. Metsäedunvalvonnassa SLC tekee myös tiivistä yhteistyötä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n metsälinjan kanssa.
Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC r.f. on ruotsinkielisen maaseudun sekä maa- ja metsätaloustuottajien etujärjestö Suomessa. SLC:n jäseninä toimii metsänhoitoyhdistyksiä ruotsinkielisiltä alueilta. Metsänhoitoyhdistys Österbottenin, Metsänhoitoyhdistys Eteläisen metsäreviirin, Ahvenanmaalla toimivan Ålands Skogsvårdsföreningin ja Jepualla toimivan Jeppo Skogsvårdsföreningin kautta SLC edustaa noin 16 900 metsänomistajaa rannikkoalueilla ja Ahvenanmaalla.
Lisätietoja:
Anders Portin, SLC:n metsäasiamies, puh. 040 586 6179, anders.portin@slc.fi
Mats Holmgård, SLC:n apulaismetsäasiamies, puh. 041 731 7593, mats.holmgard@slc.fi
Jonas Laxåback, SLC:n toiminnanjohtaja, puh. 040 940 2734, jonas.laxaback@slc.fi
Läs pressmeddelandet på svenska