Maahamme pureutuneen taloudellisen kriisin laajuus on tänä päivänä melkein kaikkien kansalaisten tiedossa. Talouskriisi vaikuttaa melkein kaikkiin aloihin, mutta mm. alkutuotanto kuuluu niihin aloihin, jotka ovat kärsineet eniten.
Aina 1990-luvun alusta maatalous on kärsinyt kroonisesta kannattavuuskriisistä. Vain lyhyenä aikana vuodesta 2007 eteenpäin tuotehinnat olivat nousussa. Monista syistä kriisistä on nyt tullut akuutti.
Käyttämällä taktista maahantuontia työkalunaan kauppa on EU-jäsenyytemme alusta alkaen pystynyt pitämään elintarvikeraaka-aineiden hintatason niin alhaisella tasolla, että maatalous on joutunut elämään kantorajan alapuolella. Vaikka tilanne tänään on aivan kestämätön, kauppa jatkaa riistopolitiikkaansa. Kaupalla viittaan tässä pääasiassa maamme kahteen johtavaan kauppaketjuun.
Sekä kaupan että jalostusteollisuuden piirissä on edelleen edustajia, jotka kuvittelevat että sujuvoittamalla ja tehostamalla voisimme tuottaa ruokaa kansainvälisiin alehintoihin. Tämä on varsinaista typeryyttä. Ilmastomme, tilusjärjestelymme, etäisyydet maassamme ja hintatasomme estävät tehokkaasti tällaiset kunnianhimoiset ajatukset. Maatalouden kannattavuus voidaan turvata ainoastaan korottamalla raaka-ainehintoja.
Koko elinkeinoa uhkaava tukehduttava byrokratia kuormittaa maataloutta ja on myös rasite koko yhteiskunnallemme. Tämän lisäksi hallintokoneiston ylläpito maksaa maltaita. Maataloustuottajat joutuvat itse jatkuvasti työaikaan vieviin tietokone- ja paperitöihin, jotka sitä paitsi tuovat mukanaan jatkuvia huolenaiheita ja epävarmuutta. Kaiken lisäksi tukimaksatukset ovat kevään aikana myöhästyneet – juuri silloin kuin rahantarve on tiloilla suurimmillaan.
Hallituksen mieleenpainuvin veto kuluneen vuoden aikana on ollut lamaantuneisuus ja kyvyttömyys tärkeisiin päätöksiin. Hallitusohjelman sisältö oli sinänsä kauttaaltaan hyvä, mutta konkreettiset tulokset ovat loistaneet poissaolollaan.
Akuutissa taloudellisessa hätätilassa oleville tiloille suunnattu niin sanottu kriisituki ei tietenkään voida lykätä ensi vuodelle. Kriisi seisoo ovella nyt, tänä kesänä. Olemme sanoneet tämän aiemmin, mutta viestiä pitää toistaa: Varsinkin tiloja, jotka ovat investoineet kalliisiin tuotantolaitoksiin vallitsevien laskelmien mukaan, eivät voida yksin pitää vastuussa viime vuosien heikentyneestä markkinatilanteesta. Nopea ja oikein suunnattu kriisituki ei ole vain perusteltua vaan aivan välttämätöntä maamme maatalouspoliittiselle uskottavuudelle.
Mitä tulee Metsähallituksen uuden toimitusjohtajan nimitykseen olemme tuoreeltaan nähneet esimerkin poliittisen pelin mauttomammasta muodosta. Kun ensimmäiset signaalit tulivat, kukaan ei uskonut niiden olevan totta. Tilanteessa, kun Metsähallituksesta oli tulossa avoin ja toimiva järjestö, ministeri Tiilikainen vaihtaa 1,5 vuoden jälkeen Esa Härmälän tilalle kiistetyn, entisen läheisen avustajansa. Kyseinen nimitys on tuomittava ennennäkemättömän harkitsemattomaksi. Luottamukseni ministeri Tiilikaista kohtaan on nyt täysin kulutettu.
Carl Haglundin eroilmoitus politiikasta tuli suurimmalle osalle yllätyksenä ja hänen tekemäänsä päätöstä onkin jokseenkin kritisoitu. Lyhyen ajan sisällä Haglundista kehittyi vahva resurssi ruotsinkielisille alueille ja jonkinasteinen pettymyksen tunne onkin havaittavissa, mutta päätös on ymmärrettävä. Haglund on puhtaan pelin pelaaja, jokseenkin liian idealisti ja tunnollinen, suorastaan herrasmiesmäinen, jotta sopisi tämän päiväiseen poliittiseen ilmapiiriin.
Lähes samaan aikaan saimme ilahduttavan tiedon Haglundin nimityksestä varatoimitusjohtajaksi kiinalaisomisteisessa biodieselyhtiössä Sunshine Kaidi Finland:issa. Yhtiö suunnittelee kaksi miljoonaa kuutiota energiapuuta vaativan toiminnan perustamista Kemiin. Haglundilla on tässä tärkeä tehtävä ja suuri haaste. Olemme jo nähneet kotimaisen metsäteollisuuden vastustavan yhtiön Kemin suunnitelmia. Kilpailun pelko puutavaran riittävyydestä on selkeästi havaittavissa, onhan täysin mahdollista että puutavarahinnat lähtevät nousuun. Samanaikaisesti Vihreät vastustavat yhtiön perustamista tahoillaan, vedoten metsien säästämiseen. Pidämme Haglundille peukkuja.
SLC tähtää uuteen aikakauteen. Työ jatkuu aiempien linjausten mukaisesti niin että sopeudutaan järjestön uuteen strategiaan. Metsänhoitoyhdistysten jäsenyyden ansiosta metsäpolitiikasta tulee näkyvämpää. Suuret muutokset tulevat tapahtumaan luottamushenkilöjohdon puolella, missä useaa henkilövaihtoa on edessä, mutta ensin monen palikan on löydettävä paikkansa ennen kuin palapelin saa kasattua.
Lisätietoja:
SLC:n valtuuskunnan puheenjohtaja Stefan Thölix, puh. 050 552 5392
